Verkkolaskuilla enemmän aikaa perheelle – asiakastarina

Juha HartikainenYleinen

Lue myös artikkeli laskujen vastaanottamisesta ja lähettämisestä

Eevamari ja Henri Rauhamäki ovat maaseutuyrittäjiä Hollolasta. Myllyvehnää, suurimokauraa sekä mallas- ja entsyymiohraa viljelevän pariskunnan talouden kivijalka muodostuu myös muusta yritystoiminnasta. Henri tekee lähialueella koneurakointia ja maanrakennusta ja Eevamari toimii fysioterapeuttina omassa yrityksessään. Kun pariskunta siirtyi käyttämään Suonentiedon Maatalousneuvos -ohjelmistoa, jossa laskut voidaan lähettää Apixin kautta, aikaa alkoi jäädä enemmän myös perheelle.

Kiireisen perheen arjesta huolehtiva Eevamari hoitaa myös perheen talousasioita. Hän kaipasi niihin kuluttamaansa aikaan tehokkuutta ja siirtyi Suonentiedon Maatalousneuvos -ohjelmiston käyttämiseen tilitoimiston ehdotuksesta. Aikaisemmin Eevamari lähetti jo verkkolaskuja verkkopankista osalle asiakkaistaan, mutta käytäntö oli työläs ja hän joutui käytännössä tekemään laskut kahteen kertaan – ensin excelissä ja vielä uudestaan verkkopankissa.

”Nyt teen laskun vain kerran. Kun painan nappia, lasku lähtee. Ei tarvitse enää miettiä, onkohan lasku jäänyt tulostamatta tai viemättä postiin”, Eevamari kertoo.

Katso videohaastattelu:

Rauhamäkien yrityksiin saapui laskuja monella eri tavalla, mikä oli hankalaa. Laskuja tuli verkkopankkiin, kirjeinä ja sähköpostitse, vieläpä useampaan eri postilaatikkoon. Eevamari halusi helpon tavan käsitellä ostolaskujakin, joten hän otti käyttöön Apixilta myös verkkolaskujen vastaanoton sekä skannauspalvelun laskuille, jotka saapuvat kirjeitse tai sähköpostilla.

Laskujen sähköinen vastaanotto on helpottanut huomattavasti laskujen ja kassan hallintaa. Enää ei tarvitse miettiä, onko jokin lasku jäänyt huomaamatta. Nyt näen yhdellä näytöllä mitä myyntipuolelta on tulossa ja ostopuolelta menossa. Pöytä ei enää ole täynnä paperia eikä minun tarvitse miettiä mikä lasku on menossa maksuun ja milloin. Pystyn suunnittelemaan asioita eteenpäin paremmin. En suostu enää vastaanottamaan laskuja kuin yhden tuutin kautta”, hän naurahtaa.

Rauha-Mäkkylän maatilalla on pitkät perinteet, sillä se on ollut Henrin suvussa 1700–1800 -luvulta asti. Sukutila siirtyi Henrille vuonna 2005, ja sitä on päätetty kehittää niin, että sen voi aikanaan siirtää eteenpäin seuraaville sukupolville. Maatilan toimintaa modernisoidaan, ja viljelypinta-alaa on jo kasvatettu 200 hehtaariin.

Viljeleminen pitää Henrin kiireisenä erityisesti keväällä ja syksyllä. Silloin luonto määrää tahdin. Muina aikoina hän työskentelee omissa yrityksissään eli Konepalvelu Rauhamäki Oy:n ja RXS Palvelut Oy:n parissa. Eevamari tekee fysioterapiaa yksityisenä ammatinharjoittajana toiminimellä Tmi Fysioeevis. Verkkolaskutus on tuonut helpotusta maatilan, yritysten ja perheen omaan arkeen.

”Suosittelen lämpimästi kaikille sähköistä laskutusta. Toki verkkolaskut maksavat, mutta kirjeen postittaminen maksaa yli euron ja verkkolasku siitä vain murto-osan siitä. Aika on rahaa ja jos verkkolaskuilla voin säästää aikaa, voin käyttää säästetyn ajan omaan perheeseen tai hyvinvointiini”, Eevamari sanoo terveisinään muille maaseutuyrittäjille.

Maatalousyrittäjiksi Eevamarilla ja Henrillä on poikkeuksellinen tausta. Eevamari on entinen ampumahiihdon huippu-urheilija ja Henri maajoukkuetason valmentaja. Pariskunta oli töissä Hennalan varuskunnassa, kunnes se lakkautettiin 2014. Sydämet sykkivät Hollolan seudulle.

”Omat juureni ovat syvällä Hollolalaisessa mullassa ja haluan antaa mahdollisuuden sille, että sukupolvien ketju jatkuu tulevaisuudessakin”, Henri toteaa.

Aktiivisen pariskunnan elämään odotetaan lähiaikoina kolmatta lasta.